Siirry sisältöön

Tutustu meihin

Karjalaisen ruokakulttuurin puolesta jo vuodesta 1992. Juuret syvällä Pielisen rannalla, katse kaukana horisontissa.

Työntekijä siirtää tuoreita leipiä.

Parhaat reseptit kestävät elämää

Tervetuloa leipomo Pielispakarin tarinan äärelle! Tarina vie sinut Pohjois-Karjalaan Nurmekseen, kauniin ja kirkkaan Pielisjärven pohjoispäähän. Täällä koivujen kaupungissa ovat syntyneet ne parhaat reseptit, jotka kestävät aikaa ja elämää.

Tarinamme alkoi vuonna 1992 pienestä kahden hengen kotileipomosta. Yrityksen perustaja Erkki on saanut kipinän karjalaisen ruokakulttuurin vaalimiseen jo äidinmaidossa. Hänessä yhdistyvä palava kokeilunhalu ja vahva usko omaan tekemiseen on ohjannut toimintaamme noista päivistä alkaen.

Leipomo on kasvanut, kehittynyt ja kehittänyt tuotevalikoimaansa vuosien varrella siten, että toimimme tällä hetkellä lähes 3000 neliön nykyaikaisissa toimitiloissa. Tinkimätöntä työtä tuttujen ja tulevaisuuden perinneherkkujen parissa tekee tänä päivänä noin 100 osaavaa, intohimolla työhönsä suhtautuvaa pielispakarilaista.

Ihmisten kohtaaminen on tärkeässä roolissa, kun kehitämme toimintaamme. Asiakkaiden, henkilökunnan ja kumppaneidemme kanssa tapahtuvissa kohtaamisissa teemme joka päivä pohjoiskarjalaisella periksiantamattomuudella työtä sen eteen, että saat nauttia jatkossakin aidoista karjalaisista makuelämyksistä.

Vaikka perinteet ovat meille tärkeitä, uskallamme olla myös ennakkoluulottomia ja huomioida tämän ajan sekä tulevaisuuden tarpeet. Seuraavat askeleemme vievät meitä maamme rajojen ulkopuolelle, mikä tuo tarinaamme aivan uusia ulottuvuuksia.
Juuremme ovat syvällä Pielisen rannalla, katseemme kaukana horisontissa. Tarina siis jatkukoon!

Mistä Pielispakaria saa syötäväksi?

Maistuisiko pala karjalaista perinnettä – piirakoita, leipiä tai leivonnaisia?

Tarkista, mistä löydät lähimmät herkkutuotteet. Jos lähistölläsi ei vielä myydä Pielispakarin herkkuja, voit pyytää kauppiasta tilaamaan niitä. Ja pian pääset makumatkalle Pielisen rannoille.

Työntekijä siirtää tuoreita leipiä.

Kotisi karjalaiset leipurit

Ketä ovat nämä kotisi karjalaiset leipurit? Suurin osa heistä on leipureita, mutta joukossamme on monenlaisia muita ammattilaisia kuljettajista myyntihenkilöihin.

Meitä yhdistää joustava ja positiivinen asenne. Haluamme olla mukana kehittämässä työtämme ja ammattitaitoamme sekä olla hyviä työkavereita toisillemme.

Tällaista työskentelykulttuuria olemme vaalineet jo yli 30 vuoden ajan ja pidämme työntekijöitämme suuressa arvossa. Ilman heitä Pielisen rannalla ei valmistuisi tuotteita, jotka ovat saaneet asiakkaillemme veden kielelle ja vatsat tyytyväisiksi kerta toisensa jälkeen.

Pielispakaria leipomassa

Hallinto

Erkki Timonen.

Erkki Timonen

Toimitusjohtaja

0400 548 166 erkki.timonen@pielispakari.fi
Heli Kuvaja, Pielispakari.

Heli Kuvaja

Varatoimitusjohtaja

050 476 1459 heli.kuvaja@pielispakari.fi
Hannele Partanen, Pielispakari.

Hannele Partanen

Talouspäällikkö

050 475 9112 hannele.partanen@pielispakari.fi

Myynti ja markkinointi

Helena Meriläinen, Pielispakari.

Helena Meriläinen

Markkinointisihteeri

050 539 9233 helena.merilainen@pielispakari.fi
Anja Pennanen

Anja Pennanen

Myyntisihteeri

0400 192 450 leipomo@pielispakari.fi

Pielispakaria leipomassa

Tomi Karjalainen, Pielispakari.

Tomi Karjalainen

Toimitusketjun johtaja

050 470 1194 tomi.karjalainen@pielispakari.fi
Ossi Lohtander, Pielispakari.

Ossi Lohtander

Tuotannon esimies, tuoreleivonta

050 412 7822 ossi.lohtander@pielispakari.fi
Kaija Saastamoinen, Pielispakari.

Kaija Saastamoinen

Kondiittorimestari

0400 184 040 konditoria@pielispakari.fi
Tero Valtonen, Pielispakari.

Tero Valtonen

Tuotannon esimies, siivous- ja puhtaanapitoasiat

050 438 2208 tero.valtonen@pielispakari.fi
Tomi Kuvaja, Pielispakari.

Tomi Kuvaja

Tuotannon esimies, pakkaamo

040 019 2471 tomi.kuvaja@pielispakari.fi
Jyrki Arhokari, Pielispakari.

Jyrki Arhokari

Tuotannon esimies, logistiikka

050 530 1396 jyrki.arhokari@pielispakari.fi
Riitta Kaartinen, Pielispakari.

Riitta Kaartinen

Laatupäällikkö

050 311 6867 riitta.kaartinen@pielispakari.fi
Jani Rissanen, Pielispakari.

Jani Rissanen

Kunnossapitopäällikkö

0400 589 944 jani.rissanen@pielispakari.fi
Jere Oinonen, Pielispakari.

Jere Oinonen

ICT-päällikkö

050 569 9899 jere.oinonen@pielispakari.fi