Itäisestä Suomesta löytyy paljon meitä karjalaisen leivonta- ja ruokaperinteen vaalijoita. Haluamme nostaa esille meille tärkeitä yhteistyökumppaneita, joille karjalainen ruokaperinne on sydämen asia. Ensimmäisenä blogivieraanamme on Pohjois-Karjalan Marttojen toiminnanjohtaja Heli Hjälm, jonka karjalaisten makumuistojen alkulähteet löytyvät mummolasta.
Minulle kuten monelle muullekin mummolat ovat monien ruokamuistojen alkulähde. Mummolassa söin ensimmäiset sultsinat. Siellä lauantaisin ohjelmaan kuului karjalanpiirakat ja -paisti yhtä takuuvarmasti kuin saunominen. Pullaa ei kaupasta ostettu, mutta viipurinrinkelin ukki toi markkinoilta, ja piimäkakku kuului kahvipöytään. Tuttujen maatalosta saadusta ternimaidosta tehtiin uunijuustoa ja pannukakkua, mitä herkkua.
Lapsuudessani ruoka oli varmasti lähiruokaa, ja leivinuunissa valmistui niin leipomukset kuin jälkilämmössä haudutetut ruoat. Siinä missä mummit leipoivat lähinnä suolaisia herkkuja, äiti piti meidät myös pullassa ja tuulamantortussa, joka nykyisin tunnetaan paremmin mokkapaloina. Marja- ja sieniretkien saalit hyödynnettiin keittiössä tarkasti. Työssäkäyvä äiti osasi myös oikaista. Karjalanpiirakoiden sijaan hän teki kukkosia, mutta viikonloppuna hän usein leipoi ja laittoi ruokaa seuraavalle viikolle arki-iltojen ruokailuja helpottamaan. Mieliin on jäänyt ihana lanttukukon tuoksu, kun kukko hautui paksun täkin sisällä ja odotti syöjiään. Isän erityisosaamista olivat riista- ja kalaruoat. Hirvipaisti ja patakukko isän tekemänä maistuivat. Jouluna kalapöydän kruunaa edelleen isän laittamat herkut, ja vielä nykyäänkin saan äidiltä lämpimäisiä. Meillä taidetaan olla ruualla rakastajia.
70-luvulla ei leivottu pitsaa, mutta lauantai-iltaisin kotona tehtiin lämpimiä voileipiä kinkulla, ananaksella ja runsaalla juustokuorrutteella. Leipä oli muutenkin oleellinen osa arkiateriaa, ja kun lähdimme retkelle, pakkasimme siskoni kanssa evääksi aina makkarajuustovoileipiä. Niiden kanssa maistui hyvältä keltainen jaffa. Ruokahävikkiä ei syntynyt. Kuivahtaneesta leivästä mummi teki ”mururessiä”, eräänlaista leipäpaistosta, ja kotona pullista tehtiin köyhiä ritareita.
Herkullisia ruokamuistoja on monia. Olen onnellinen siitä, että minut on opetettu maistamaan ja syömään monipuolisesti kaikkea. Sitä perinnettä olen jatkanut lasteni kanssa. Monesta ei-niin-lempiruoasta on tullut minullekin iän myötä suosikki. Kaurapuuro maistuu nykyisin hyvältä, välillä sitä tekee oikein mieli.
Vuoden odotetuin herkkuhetki on ehdottomasti alkukesän pohjoiskarjalaiset uudet perunat ja juuri poimitut mansikat! Niitä on ihana napostella auringonpaisteessa. Ja kun kesän vaihtuu syksyyn, pellon ja metsän sadosta riittää tuoksuja ja makuja keittiöön. Vuodenajat ja juhlapäivät ovatkin rikkaus ruokaperinteessämme. Ruoan valmistamiseen ja syömiseen yhdessä liittyy tärkeitä muistoja, ja niitä muistoja haluan kartuttaa jatkossakin. Pöydän ympärillä viihdytään, kuullaan parhaat jutut, ravitaan samalla kertaa keho ja mieli.
Heli Hjälm
toiminnanjohtaja,
P-K:n Martat ry
